maanantai 20. lokakuuta 2014

Täällä taas!

Revitty reuna: Simply Tiffany Studios - Tears & Curls
Vihdoin paluu blogin pariin. Tauko oli tahaton, mutta lopulta tarpeellinen. Mitään ilmoitusta en blogin puolelle laittanut, sillä tämä ei tosiaan ollut mitenkään suunniteltu juttu. Jotenkin vain neulominen, ja sitä myötä myös bloggaaminen jäi. Suurin syy siihen on töihin paluuni. Pitkän sairasloman jälkeen takaisin työelämään totutteleminen on vienyt melkoisesti voimia, enkä arjen pyörittämiseltä ole jaksanut edes neuloa. Luultavasti en olisi vieläkään tarttunut puikkoihin, ellen olisi tajunnut miten lähellä joulu on, ja lahjoja pitää alkaa jo tekemään.

Aloitin kevyesti virkkaamalla muutaman korin, jotka asettelin säilykepurkin päälle. Virkkasin korin hieman korkeammaksi kuin purkki on, jotta sain sen taitettua ja liimattua terävän reunan päälle. Taitettahan piti painaa hetki, jotta se ottaa kiinni, enkä millään viitsinyt sitä siinä pitää tarpeeksi kauaa, joten otin Ikean nipistinmagneetit hyötykäyttöön. :)

Nyt blogi jatkaa entiseen malliin, ja postauksia tulee ainakin jouluun saakka toivottavasti reipasta tahtia. :)




3 kommenttia:

  1. Taisin eksyä ekaa kertaa blogiisi, ihana blogi! Liityin het lukijaksi :)

    VastaaPoista
  2. Kivaa että ehdit ja jaksat taas kirjoittaa! Täälläkin joululahjaneuleet valmistuvat jo kovaa kyytiä.

    VastaaPoista

Subscribe to RSS Feed