sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Koiran viilennysloimi // ohje

Eilen otin jo kuvat Lauantai kuvina-postaukseen, mutta ajattelin tämän olevan nyt ajankohtaisempi aihe, joten kuvat saavat jälleen jäädä. ;)

Monet koiranomistajat ovat huomanneet koirillansa olevan lähes tuskaisen kuuma, ulko-ovesta ei uskalla poistua aamukahdeksan ja iltakymmenen välillä, uiminen helpottaa vedessä ollessa, mutta heti sieltä noustessa tulee jälleen kuuma. Jotkut koiranomistajat, minä mukaanlukien, lyhentävät koiransa karvaa kesällä. Kuitenkin on koiria, joille tämä ei käy, esimerkiksi näyttelykoirat. Sekä on koiria, joilla on kuuma lyhyestä karvasta huolimatta. Nettikaupoissa myydään viilentäviä tuotteita, joista saattaa olla apua, niistä minulla ei ole kokemusta. Lauantaina yltiömäisen tuskaisen kuumuuden yllätettyä nettikaupasta ei ole edes apua.

Eilen selvittelin keinoja koiran viilentämiseen, ja törmäsin vinkkiin ihan tavallisesta froteepyyhkeestä, joka kastellaan, rutistetaan kuivemmaksi ja puetaan koiran päälle. Pyyhkeen vaikutus perustuu siihen, että auringon lämpö kohdistuu pyyhkeeseen ja käyttää energian sen kuivattamiseen, sekä koiran ihon ja turkin lämpö kuivattaa pyyhettä, jolloin koira itsessään ei lämpene, vaan jäähtyy, kun taas pyyhe kuivuu. Tämän vuoksi pyyhe ei saa olla märkä, vaan suihkussa kasteltu pyyhe rutistetaan niin kuivaksi, ettei siitä valu vettä.

Meillä olikin muutama pienempi pyyhe, jotka uhrasin tähän tarkoitukseen. Pyyhkeen leveys oli juuri sopiva molemmille koirille, joten minun ei tarvinnut muuta kuin leikata kaula-aukko, lyhentää hieman, ommella etusauma ja kiinnittää neppari. Ensimmäisestä versiosta leikkasin takaosan suoraan, mutta seuraavassa versiossa opin jo, että se kannattaa leikata hieman vinoon. Kun pyyhe kiinnitetään nepparilla vatsan alta, vinoon leikattu takaosa jää edelleen reisien päälle tavallaan suoraan. Leikkasin kaula-aukon lähes näppituntumalla, sekä ajoin saumurilla etusauman ja kaikki leikatut reunat. Sovitin pyyhettä koiralle ja merkkasin tussilla oikean paikan nepparille. Ja tästähän tuli aika hyvä, vaikka itse sanonkin! Toki taitavampi tekee tähän vielä vatsakappaleenkin, jolloin viilennysteho on parempi, mutta itse en siihen ryhtynyt.

Otin kappaleesta kuvan ennen ompelua, ja tein siihen muutamia merkintöjä, jos joku ei ymmärtänyt selostuksesta. Tämä on niin helppo, ja nopea (ehkä 10min?) tehdä, että kuka vain osaa, vaikkei olisi ennen ommellutkaan! Nopean testikäytön jälkeen koirakin tuntui ihan viileältä, vaikka aurinko paahtoi kuumasti. :)




3 kommenttia:

  1. Loistava ohje, ja iso apu koiralle. Mulla palvelee kahdeksatta vuotta sellainen kaupan versio, ja on kyllä hyvä sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupasta saatavat viilennysloimet ovat kyllä luultavasti parempia, ja viilentävät pidempään. Tämä on tällainen köyhän miehen versio. ;) Toimii kuitenkin hyvin, kunhan kastaa riittävän usein. :)

      Poista
  2. Tuo on kyllä kätevä idea :) Ja koirasi on suloinen!

    VastaaPoista

Subscribe to RSS Feed