tiistai 17. kesäkuuta 2014

Pientä pintaremonttia

Tuntuu, että olen kokoajan menossa johonkin suuntaan tekemään jotakin, enkä ehdi istahtaa edes blogia päivittämään. Pari viikkoa sitten aikaani vei keittiöremontti. En missään vaiheessa ole liiemmin pitänyt sinisestä keittiöstämme, ja nyt päätin, että on aika tehdä jotain minun viihtyvyyteni eteen. 

Tästä tilanteesta lähdettiin liikkeelle. Tikkurilan värisuunnitteluohjelmalla mallailin värejä, ideoin ja mietiskelin. Lopulta päädyimme vaaleaan beigeen.

Ovista poistettiin ensin listat, jotka keräsivät väleihinsä käsittämättömän määrän roskaa, pölyä ja likaa. Listojen paikkoja hiottiin, maalattiin, hiottiin ja maalattiin, useaan kertaan, ennen, kuin keksimme, millä tyylillä ja minkä verran niitä pitää hioa, jotta listasta jäänyt "porras" menee piiloon. Näihin maalailuihin ja hiomisiin meni useampi päivä, ja minulle meinasi useaan otteeseen iskeä epätoivo. Kuitenkin, kun tekniikka oli kunnossa, maalaaminen eteni nopeasti.

Tapetin saimme äidiltäni, joka kävi sen myös seinään laittamassa. Väri on juuri passeli kaapinovien kanssa!

Koska tapetti ja kaapinovet kummatkin toistivat samaa sävyä, halusin keittiöön pienen väripilkun. Mies oli aluksi kovasti ideaani vastaan, mutta lopulta sain taivuteltua hänet puolelleni, ja maalasin yhden oven oranssilla. Mielestäni se sopii tuohon kuin nenä päähän!

Suurin työ on nyt tehty, tästä eteenpäin ilmettä parannellaan vielä pienillä jutuilla, kuten keittiöpyyhkeillä, kukkaruukuilla ja sensellaisilla. Rumat maustepurkit ovat itseasiassa jo käsittelyssä, ja eteisen tapetointi suunnitelmissa. Eiköhän tästä vielä kiva koti tule!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Subscribe to RSS Feed