maanantai 10. marraskuuta 2014

Ihana ilmastointiteippi

Kirjahyllystäni löytyy nykyään myös Ihana ilmastointiteippi-kirja. Ilmastointiteippi on askartelumateriaalina vähintäänkin mielenkiintoinen, teippi, joka on todella monikäyttöinen, mutta silti käytin sitä ensimmäistä kertaa askartelumateriaalina. Kirjan saatuani ilmastointiteippiä ei tietenkään talosta löytynyt, ja harjoittelin pakkausteipillä. Pakkausteippi on materiaalina kuitenkin niin paljon erilaista, ettei hommasta tullut yhtään mitään. Vajosin jonkinasteiseen epätoivoon, ja palasin teipin pariin vasta parin viikon päästä hetken mielijohteesta. Ystäväni tuli kahville, ja kahvittelun lomassa askartelimme pienet ruusut. 

Koirataloudessa askartelutkin ovat täynnä koirankarvaa..


Tällä kerralla huomasin, että kangaspintainen ilmastointiteippi tottelee huomattavasti pakkausteippiä paremmin, Minun ruusuni ei lähtenyt muotoutumaan lainkaan niin hyvin kuin ystäväni, vaan omani jäi valmiinakin hieman nupulle. Ystäväni ruusu taas aukesi ehkä hieman liikaakin. Mielestäni kuitenkin melko hyvä suoritus kahdelta ensikertalaiselta.

Myöhemmin kokeilin vielä kirjan kannestakin löytyvää ruusuketta. Jossakin vaiheessa jouduin purkamaan sitä melko reilusti, sillä mielestäni sen muoto toi mieleen lähinnä kävyn. Ruusuke ei siis taaskaan levistynyt niin kuin piti. Uudelleen kokoaminen auttoi asiaan hieman, mutta valmiista ruusukkeesta huomasin, että sitä olisi pitänyt purkaa vieläkin enemmän, sillä se ei vieläkään levistynyt tasaisesti. Kokoamisvaiheessa otin teipinpalasta aina samalla tavalla kiinni, ja teippi jäi kiinni peukalooni. Loppuvaiheessa peukalonpää oli jo niin kipeä, että kokoaminen oli pakko lopettaa. 



Ilmastointiteippiaskartelu on kyllä niin hauskaa, että varmasti tilaan pian kuivollisia teippejä, ja alan teippailemaan enemmänkin. :)

3 kommenttia:

  1. Aina oppii uutta! Enpä tiennyt, että ilmastointiteippiä on kuviollisenakin. Kyllä harmittaa, kun annoin Miekkosen käyttää vintille tavallista harmaata jesaria :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah. :D Teippitarhasta ainakin löytyy ihania kuviollisia teippejä! :)

      Poista

Subscribe to RSS Feed