lauantai 26. lokakuuta 2013

Lokakuu ja ensimmäinen joululahja

Ensimmäinen joululahja on nyt valmistunut, ja ollaan vasta lokakuussa. Kaupat alkavat pursuamaan joulukoristeita, ja minä suunnittelin jo joulukuusen paikkaa. Palatakseni kuitenkin blogin aiheeseen, ensimmäisenä joululahjana valmistui kauluri. Ja on muuten lämmin.

Lankana käytin joskus Tokmannilta ostettua Red Heartin Lisa Bigiä. Lanka on 100% akryyliä, ja neuloin numeron 10 puikoilla. Ohje on sovellettu Hepsin kaulurista. Silmukkamääriä en enää muista, mutta tähän tapaukseen jouduin kyllä pitkästä aikaa neulomaan oikein mallitilkun. Yleensä teen vain ohjeen mukaisilla langoilla, ja luotan käsialani vastaavan suunnilleen ilmoitettua tiheyttä, sillä en liiemmin välitä noista tiheyksien ja silmukkamäärien laskemisista. Tällä kertaa en kuitenkaan löytänyt sopivaa ohjetta, joten oli pakko laskea, purkaa, laskea taas ja toivoa parasta. 

Loppujen lopuksi kaulurista tuli ainakin omasta mielestäni hyvä, ja toivottavasti lahjan saajakin siitä pitää.

4 kommenttia:

  1. Täälläkin on jo joululahjoja alettu tekemään. Valitettavasti vain kävi niin, että neulomistani sukista tulikin siskon jalan sijaan omaan jalkaan sopivat :D Laskin mielestäni silmukkamäärät ihan oikein ja mielummin olisi pitänyt tulla reilut, mutta toisin kävi :)

    Ihanan kaulurin olet tehnyt! Ja näyttää todella lämpöiseltä :)

    VastaaPoista
  2. Välillä tuntuu, että vaikka kuinka laskisi ja tekisi mallitilkkuja, jokin menee silti vikaan ja valmis käsityö nauraa päin naamaa epäsopivuudellaan. :D

    VastaaPoista
  3. Voi ihana kauluri. Juuri tällaista olen etsinyt itselleni. Ihana blogi, jään seuraamaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi. :) Kauluri oli alkukankeuksien jälkeen maailman helpoin ja nopein tehdä. Alkukankeuksiltakin olisi varmaan välttynyt, jos olisi viitsinyt tehdä kunnollisen mallitilkun ensin, eikä vaan näppituntumalta lähtenyt neulomaan. ;)

      Poista

Subscribe to RSS Feed