sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Lauantai kuvina / osa 3

Eilen en ehtinyt kirjoittamaan, joten Lauantai kuvina-postaus tulee vasta sunnuntaina, mutta ei se taida niin tarkkaa olla. :)


Heti aamulla paneuduin muutamiin jo lähes ufoutuneisiin töihin. Tupsumaton valmistuminen innosti minua niin, että sain näistäkin muutaman valmiiksi!


Etualalla omat koirani, taustalla miehen isän koira. Se tulee vappuna hoitoon meille, joten nyt olemme pitäneet tapaamisia vähän tiiviimmin, jotta tulevat muutaman yön toimeen saman katon alla. Ja hyvin näyttää sujuvan. :)


Viimeiset kaksi lauantaita ollaan juostu milloin missäkin sukuloimassa, eikä tämä lauantai ollut poikkeus. Paikallaan istuminen vaan alkaa kyllästyttää usein, joten neule kulkee mukana laukussa.


Tunnustin mummulleni, että olen lähes tappanut häneltä saamani Enkelinsiiven. Kerroin kyllä, että olen kovasti sitä elvyttänyt, ja se on saanut jo muutamia lehtiä takaisin. Mummu kuitenkin antoi minulle mukaan uuden kukan, joka on kyllä huomattavasti kauniimpi kuin omani, jossa taitaa olla viisi lehteä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Subscribe to RSS Feed