perjantai 4. huhtikuuta 2014

Tänään työn alla, osa 2

Arvonnan aikana olen huomannut, että monet, jotka seuraavat blogiani, eivät seuraa sitä lukuluettelon avulla. Kiinnostuin todellisesta lukijamäärästä, ja tein sivupalkkiin kyselyn tästä. Arvostan kovasti vastaustasi. :)


Ikuisuusprojektiksi luulemani tupsumatto ei ehkä olekkaan ikuisuusprojekti. Ainakin olen viime päivät ollut herkeämättä tupsukone käsissäni. Ikävä kyllä en vieläkään osaa tehdä sillä kauniin pallomaisia tupsuja, vaan ne joutuu aina siistimään epämääräisestä soikiosta palloksi. Ohuimmat langat kieritän koneeseen kaksinkertaisena, niin säästyy aikaa ja vaivaa. ;)

Alunperin tämän piti olla jämälankaprojekti, mutta lankojen käydessä vähiin, rynnistin heti kauppaan hakemaan lisää. Eli se siitä jämälankojen tuhoamisesta. Tupsuihin kulumaa lankamäärää on todella vaikea arvioida, eli muuutama hassu kerä kerrallaan pitää ostaa, ettei kovasti jäisi yli.


Ensin läiskin tupsuja vähän minne sattuu, ja tein kaikkia värejä aika kasan. Nyt olen siirtynyt tekemään tupsu kerrallaan, ja suunnittelen tarvittavan värin jo etukäteen. On tässä vielä tekemistä, mutta aika pitkälle olen jo päässyt.

Lisäksi sain vihdoinkin aikaiseksi tehtyä nuo "vesileimat" kuviin. Ostettiin uusi kone, ja tämän kanssa leikkiessä tuli nekin sitten tehtyä. Tai itseasiassa tein useamman kerrallaan ja tallensin GIMPin brusheiksi. Nyt ne on helposti saatavilla siellä, vielä kun muistaisi kuviin niitä laittaakkin. 

4 kommenttia:

  1. Kiva toi vesileima! En huomannutkaan ennen kuin vähän tarkemmin syynäsin, kivasti sulautuu kuvaan, ja on vähän persoonallisempi kuin ne perinteiset leimat, joissa lukee vain kuvaajan nimi tai bloginosoite... vaikke niisääkään mitään vikaa ole. :P

    Niin ja mattokin näyttää kivalta, tuli ihan pieni himotus itsellekin värkätä tuollainen. Mistä olet hankkinut tuota verkkomatskua? Ja miten kiinnität tupsut siihen, ihan vaan solmimalla vai?

    Yritin kovasti äänestää tuohon lukijakysymykseen, valitsin siis blogger-vaihtoehdon, mutta ei näyttänyt päivittyvän ainakaan vielä, näyttää että olisi 0 ihmistä äänestänyt... no, ehkä se päivittyy viiveellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikista kehuista! Verkko on ihan Ikean liukuestemattoa, ja neulalla pujotan langat rei'istä ja pari solmua perään, hyvin tuntuu pysyvän. :)

      Äänesi näkyy kyllä, ehkä päivittyy tosiaan viiveellä. :)

      Poista
    2. Huomasinkin, että päivittyi just kun olin kommentoinut. :D

      Pitääkin käydä Ikeassa, on mulla varmaan jotain muutakin "tarpeellista" ostettavaa sieltä... Vielä kysyin (olen kyselyiässä!) että mitä lankaa olet käyttänyt tässä? Oon itse nimittäin vähän kyllästynyt seiskaveikkaan, ja mietin, oisko se hyvä lanka tähän... sitä kun löytyy varmaan kolme muovikassillista komeroiden pohjalta, ellei enemmänkin... ^^'

      Poista
    3. Hah, Ikeastahan löytyy aina jotain tarpeellista. ;) Minulla on lankaa ihan Nallesta Isoveljeen, että seiskaveikka käy varmasti oikein hyvin. :)

      Poista

Subscribe to RSS Feed