keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Nokkoslankaa

Vihdoin pääti kokeilla langan värjäystä. Kun päätän kokeilla jotain, sen on tapahduttava hyvin nopeasti. Minulla ei ollut sopivaa kattilaa, eikä oikein sopivaa lankaakaan. Kattila löytyi onneksi miehen sukulaiselta, ja langaksi valitsi vaalean puuvillalangan, vaikka sanottiinkin, ettei se ole ihan paras mahdollinen lanka värjäykseen. Kotipihalta keräsin kasan nokkosen lehtiä. Maltoin sentään liottaa nokkosia yön yli.

Heti aamulla laitoin kattilan tulille ja kiehuttelin nokkosia samalla kun vyyhtesin lankoja. Tein pieniä, noin 50g keriä ja sidoin ne monesta kohdasta löyhästi kiinni. Sitten ei muuta kuin langat kattilaan. Lanka oli tosiaan melko huonoa värjäykseen, ja nokkosiakin taisi olla liian vähän, mutta sain kuin sainkin väriä tarttumaan kun liotin lankoja riittävän pitkään. Annoin liemen jäähtyä hiljalleen ja huuhtelin langat hyvin juoksevassa vedessä. 




Sitten ripustin vyyhdit kuivumaan kylpyhuoneeseen ja annoin olla useamman päivän siellä. Kun vyyhdit olivat täysin kuivat, ihailin kätteni jälkiä ja kerin vyyhdit kerälle. Lanka sai kauniin vihertävän värin, ja päällimmäiseksi värjäyksestä jäi mieleen hyvä fiilis! Oli todella hauskaa seurailla langan muuttumista. Ehdottomasti värjään lankaa uudelleenkin, haluan kokeilla ainakin sipulin kuorilla, selailin kuvia netistä, ja väristä tulee todella kaunis!



2 kommenttia:

  1. Kylläpä nokkosesta tuleekin kaunis väri. Materiaalia olisi ihan tuossa käden ulottuvilla kokeiltavaksi.
    Mielenkiintoista lukea aiheesta, itse olen vasta hurahtanut tähän hommaan. Se tuntuu vievän mennessään ihan vallan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokkosesta tykkäsin minäkin, helposti saatavilla ja väri on kaunis. Värjääminen oli kyllä paljon hauskempaa kuin kuvittelinkaan! :)

      Poista

Subscribe to RSS Feed