torstai 22. marraskuuta 2012

Puoliväli!

Puolet joululahjoista valmiina, vihdoin ja viimein. Tarkalleen ottaen olen tehnyt seitsemän paria sukkia ja yhden pipon. Pakollisia sukkalahjoja ei ole tehtävänä enää kuin kaksi, mutta ehtiessäni tekemään kaikki haluamani, sukkapareja tulee olemaan yhteensä viisitoista. Sekä se yksi pipo. :) Lahjat laitan kaikki lahjapusseihin, vihaan paketointia, ja vielä enemmän neuleiden paketointia. Pussit ovat kuitenkin sen verran hintavia, että päätin hieman yhdistellä joitakin sukkia samoihin pusseihin. Esimerkiksi yksi lahja pitää lähettää, joten päätin pakata neljä sukkaparia samaan pakettiin. 


Vielä pitäisi tehdä ainakin yhdet kirjoneulesukat, parit tennarisukat, pitsisukat ja kahdet tuubisukat. Jouluun on vielä onneksi aikaa, mutta käden leikkausaika painaa päälle, siihen mennessä pitäisi kaikki olla valmiina. Sukkia tulee siis melko tiuhaan tahtiin toivottavasti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Subscribe to RSS Feed