maanantai 12. marraskuuta 2012

Ihana maanantai!


Once in a lifetime; ihana maanantai! Ulkona on kaunis auringonpaiste, kiikutin kaikki petivaatteet, koirien viltit, pedit ja kaiken muunkin irtoavan parvekkeelle tuulettumaan. Aamupäivä oltiin koirien kanssa vanhempieni luona käymässä, kun he tulivat sunnuntai-iltana Israelista matkalta. Käytiin siis hieman moikkaamassa ja tietenkin hakemassa tuliaiset. ;) Viikon aikana vitsailtiin tuliaiskamelista ja -delfiinistä, joten sais pehmokamelin ja delfiinikoristeen. Lisäksi sain Ahavan vartalo- ja käsivoiteen, sekä pesuaineen. Pikkusisko toi myös itse keräämiään kiviä ja korallin palasia. Koirilla oli ollut kamala ikävä äitiä ja pikkusiskoa, ja sen kyllä huomasi. Molemmat juoksivat ympäri taloa ihan innoissaan kun päästiin perille. :) Tämän päivän suunnitelmana olisi siivota asunto vihdoin ja viimein, sekä ottaa oikein pitkä, kuuma suihku. Suihkun jälkeen onkin hyvä testata noita Ahavan rasvoja. Hiukan ehdin toivottavasti myös neulomaan, vaikka ohjelmaa riittääkin tälle päivälle. Lisäksi kävin Pyörniltä hakemassa muutamia lankoja, 7 veljestä mustaa kerän, sekä Puron Takkatulta kerän. Näistä olisi tarkoitus väkerrellä pipo, joululahjaksi myöskin.



 

1 kommentti:

Subscribe to RSS Feed