maanantai 31. maaliskuuta 2014

30/31

Haaste lähenee loppuaan, ja tämän postauksen jälkeen minulla on vielä yksi ässä (teksti) hihassa. Tämän postauksen piti olla hieman toisenlainen, sillä suunnittelin tälle päivälle kaikenlaisia käsitöitä. Kävi kuitenkin niin hassusti, että nyt, kun viimeinen harjoitteluni loppui perjantaina, ja olen kaksi viikkoa onnistuneesti vältellyt mahatautia, sainkin flunssan. Tämä päivä on siis sujunut hyvin rauhallisissa merkeissä sohvalla loikoillen. Jotain ajanvietettä kaipasin kuitenkin television oheen, joten ajattelin hieman neuloa. Etsiskellessäni sopivaa lankaa, lankakoristani tuli vastaan..






Aloin selvittelemään sotkua, ja samalla tuli tehtyä pieni lankainventaario. Muutaman kerän jouduin kerimään kokonaan uudelleen, mutta useimmista selvisin vain pienellä kohentelulla. Kerittyäni ja selviteltyäni ensin pienen ikuisuuden, huomasin, että korin pohjalla oli lukuisia pikkukeriä, jostai ei saa neulottua enää mitään. Keräsin pikkukerät ja muut neulomiskelvottomaksi pätkityt langat kasaan, ja aloin tekemään tupsuja. Näistä tulee joskus vielä tupsumatto keinutuoliin. Ehkä ensi vuosituhannella.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Subscribe to RSS Feed