lauantai 29. maaliskuuta 2014

27/31


Aamu alkoi mukavasti kahvin ja ristikon parissa. Aurinko paistoi jo aikaisin ihanasti. :) Innostun silloin tällöin täyttämään ristikoita, mutta eläessäni en ole yhtään saanut valmiiksi. Sitten innostus laantuu, ja jonkin ajan päästä innostun uudelleen.








Seuraavaksi vaihdoin kaikkiin kukkasiimme mullat. Pienet menivät vielä ihan mukavasti, mutta iso palmu tuotti pientä päänvaivaa. Ulkona sain sen lopulta ulos ruukustaan ja vanhat mullat pussiin. Muutamille vaihdoin ihanat uudet ruukutkin. :)





Iltapäivällä lyhensin suihkuverhoa muutaman sentin, kun se on alusta saakka roikkunut lattiassa. Lisäksi korjasin kaksi takin taskua. Ainakin sata kertaa olen unohtanut koirien nameja taskuihini, ja yhtä monta kertaa taskupussi on revitty kappaleiksi. Yksi tasku oli jo niin riekaleinen, että sitä en saanut edes korjattua. Enkä vieläkään opi. 







Iltakävelyllä lähdin koirien kanssa viemään ensin mainoksia paperinkeräykseen ja sitten järvelle katselemaan joutsenia ja auringonlaskua. Tuossa pikkuisessa rapakossa oli 11 joutsenta, ei ihme, että välillä meinaa hermo mennä siihen meteliin. Mutta ihanan rauhoittavaa oli seisoa vain hiljaa ja katsella kaunista maisemaa ja joutsenpareja.


2 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihana lenkkimaisema teillä. Siellä sielu lepää. Ainakin jos on korvatulpat joutsenten mekkaloinnin varalta :-)
    Meillä joutsenten muuttoreitti kulkee tontin yli läheiselle järvelle. Joutsenten törähdykset ovat aina merkki kevään ja syksyn alkamisesta. Lohdullinen, rakas ääni. Joku asia on, joka vuodesta toiseen on ja pysyy :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse välillä harmittaa asua täällä keskellä ei mitään, ainakin kaupungissa asumisen jälkeen, mutta täällä tosiaan on niin ihana rauha, ja tälläinen maisema ihan kivenheiton päässä kotoa, niin on täällä kyllä hyvätkin puolensa. :) Nuo ovat tainneet jäädä tuohon rapakkoon ihan jäädäkseen, kun niin kauan on jo mekkala kuulunut. :D

      Poista

Subscribe to RSS Feed